18.1.2014

Ajatuksia vierailusta Lahden Taidemuseossa ja Muotokuva näyttelystä 15.1.2014

En mikään superkultturelli-ihminen tai sivistyneisyyden esikuva ole koskaan ollut, ja valta osa ns. "taiteesta" näyttää minusta lähinnä vain koiran oksennukselta. Mutta tulipa sitten käytyä puoliväkisin koulutehtävänä Lahden taidemuseon muotokuvanäyttelyssä. =^-^=


Kävellessäni Lahden taidemuseolle mietin mitä odottaisin muotokuvanäyttelyltä. Pidän erityisesti käsin maalatuista tai digitaalisesti tehdyistä, pin up tyylisistä/henkisistä kuvista. Ehkä näkisin muutaman todella mielenkiintoisen teoksen, josta suurella mielenkiinnolla voisin tarkastella käytettyä tekniikkaa, värejä ja varjostuksia, sekä onko kukaan osannut tehdä jotain "uutta". Monet taiteilijat kun vain jämähtää tekemään toinen toistaan samanlaisia alaluokkaisia kuvia. Mielikuvituksettomia ja pervoja paskiaisia. Näen tällaiset näyttelyt kuitenkin mahdollisuutena oppia jotain uutta hioakseni omaa tyyliäni ja tekniikkaani digitaalisenkuvan tuottamisessa realistisemmaksi. Muutoin oletukseni oli että odotettavissa olisi hiili-, lyijykynä-, öljyväritöitä, kipsipatsaita, valokuvia, sekä eripinnoille painettuja teoksia ja "tekeleitä".


Astelin sisään taidemuseoon rinta rottingilla ja hymyssä suin vatsavaivoista huolimatta, ja vilautin siviiliasuisen virkamiehen elkein veikkauksen korttia, koska sillä pääsee taidemuseoon ilmaiseksi keskiviikkoisin klo 9 - 16 välisenä aikana. Ensivaikutelma oli... mitäänsanomaton valkeus. Palvelutiski ja "hilpetuuri"-hyllyt, opiskelija ryhmä opettajineen poistumassa galleriasta oletettavan opettajan kailottaessa että "pipo tulee olla päässä kun ulkona on pakkasta." Pfft.. moukka opettaa pukemaan päähineen sisätiloissa, oppimani etiketin mukaan se puetaan vasta ovesta ulos astuessa.
Mari Hokkasen "Disposer"


Huomioni kiinnittyi ensimmäisenä Mari Hokkasen alumiinille tehtyihin värivedoksiin, erityisesti "Disposeriin". HAH, vihdoinkin sitä mitä olin odottanutkin. Hauskoja värejä, synkkyyttä, pirteyttä, henkilö hahmoja joiden olemassa oloa ja elämää jäi miettimään. Profiloituani aikani kuvien henkilöitä jatkoin portaita alas galleriaan vain kokeakseni tulleeni kusetetuksi pahemman kerran.


OIKEASTI! Olisiko minun tullut maksaa 7€ siitä että saan katsella väreillä "paskattuja" lakanoita? Ei saatana! Ei vaan mene minun järkeen.. töitäni on sanottu alaluokkaisiksi.. mutta tämä "saaste" jota taiteeksi kutsutaan ei yllä edes esikoulutasolle. Oli aivan pakko mennä katsomaan taiteilijoiden ansioluetteloita ja tyrmistyin siitä miten ihan oikeasti koulutetut, jopa akateemiset, ajattelevat  ihmiset voi tehdä tällaista paskaa ja odottaa jonkinlaista arvostusta.. totean että "meistä on moneen junaan ja moni jää asemalla." On oltava kiero tai nero että voi saada apurahaa tai tuloja tällaisella sotkulla.. huhhuh.. tunsin itseni tyhmäksi.. olisinpa tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, ja olisin varmaan ollut tunnustettu ja tunnettu korkeatasoinen taiteilija jo päiväkerhossa. No olenpahan ainakin oikeilla jäljillä. Hah, "eihän kukaan voi epäonnistua taiteessa."

"Jos se puhuttelee, se on taidetta":
Tätä fraasia mielessäni toistellen jatkoin varovaisin askelin takaisin alakertaan ohittaen nopeasti, jonkinlaista perhettä kuvastavat  sutatut "riippumattolakanat". Jäin tutkailemaan S-marketin ja Siwan lähikauppoja kuvastavia  kolmiulotteisia kyhäelmiä jotka oli tehty sekatekniikalla. Varsin näppäriä ja hauskoja, en tosin haluaisi mokomia kotiini, ja vallan samasta syystä teokset oli laitettu muiden riesaksi, miksipä ei sitten museoon.

Jarkko Liutun Digitaalinen kollaasi "Lost Viking" vuodelta 2013.  

Ensimmäisessä huoneessa jäin tutkimaan maalarinteipillä seinään liimattuja sekatekniikalla tehtyjä kuvia. Läheltä katsottuna mitäänsanomattomia töherryksiä, mutta yllätyksekseni näin niissä jotain kaunista tasapainoa katsoessani samaa kuvien rypästä kauempaa toisen huoneen puolelta raamittaen kuvan huoneeseen johtavan kulkuväylän avulla. Aika kiva mutta kokonaisuus ei kertonut minulle yhtään mitään.

Kakkoshuoneessa ensimmäisenä katseeni vangitsi teos joka toi mieleeni vain fraasin, "ennemmin tai myöhemmin jompikumpi antaa periksi, pää tai seinä." Tässä työssä periksi antajana oli seinä koska nukke tai vaatteet oli ripustettu seinälle muistuttamaan hahmon peräosaa, jännä asetelma.


Timo Takalan "Poseeraaja"
Huomioni kiinnittyi kuitenkin nopeasti Timo Takalan pieneen HD-video tekniikalla toteutettuun "Poseeraajaan", kuva oli hauskasti toteutettu. Katse lähti harhailemaan kuvassa eritasoisten video layereiden vuoksi. Katse halusi hakeutua henkilön silmiin mutta väkisinkin hakeutui reunoilla ärsyttävästi näkyviin kuvan haamuihin/varjoihin/ääriviivoihin, sekä kuvan läpi liukuvaan silmiä räpäyttävään tasoon. Kerrassaan ärsyttävä kuva, jossa liikkumattomuus ja liike tekee inhottavan katselukokemuksen. Sain teoksesta  uutta pontta omille kokeiluilleni saada kaksiulotteinen kuva teknisin keinoin liikkuvaksi kolmiulotteisvaikutteiseksi illuusioksi, hyvin pienieleisesti liikkuviksi kuviksi. 

Tutkailtuani aikani tavanomaisesti, hyvin ja hyvin huonosti, toteutettuja maalauksia henkilöistä kunnes valot museosta yllättäen sammuivat, ja ajattelin palata yläkertaan kirjatakseni nimeni vieraskirjaan kun yhtäkkiä kaikki teokset näyttivätkin niin samanlaisilta pimeässä.


Sanna Maria Paanasen, "Katseet"
Katseeni kiinnittyi vielä rappujen yläpäässä hämärässä nurkassa odottavaan Sanna Maria Paanasen "Katseet" öljyvärityöhön. Kalpea naishahmo, lähes mustaa taustaa vasten, valkoinen mekko päällä. Jäin vähäksi aikaa tuijottamaan maalauksen hahmon silmiä ja ihmettelin monikkomuotoa teoksen nimessä. Vaikka kuinka tuijotin, taulun henkilö tuijotti aina vain vasemmalle yläviistoon. Totesin mielessäni: "mitä muistelet."

Kirjasin nimeni vieraskirjaan, tutkin vielä hetken taiteilijoiden ansioluetteloita ennen kuin kiitin henkilökuntaa ja poistuin kipakkaan ulkoilmaan vain kysyäkseni itseltäni mistä minä olisin maksanut 7€, mitä minä opin? Hmm.. Koin saaneeni jotain täysin ilmaiseksi.

Näkemykseni ja ymmärrykseni muotokuvista on laajentunut. Muotokuva ei ole vain henkilökuva, se voi olla mikä tahansa kuva. On se sitten tahra lakanassa tai oikeasti tarkka esittäväkuva. Sain jonkin verran uutta näkemystä, ja kävin läpi monia tunteita kuten vihaa, pettymystä, mielihyvää, huvittuneisuutta, tyyneyttä ja tyhjyyttä, puhumattakaan vatsavaivoista, jotka toivat tähän elämäni pikku episodiin omanlaistaan jännitystä.

Toteankin siis että sain hyvin paljon vierailustani Lahden taidemuseossa, ja loppujen lopuksi 7€ sisäänpääsymaksu ei tunnukaan niin kovin suurelta, pikemminkin naurettavan pieneltä, tai sitten pyrin vain perustelemaan asiaa itselleni.. Plerk..


Kiitos Opettajille, Oppilaitokselleni, Lahden kaupungille ja Veikkaus Oy:lle tästä kokemuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti